Tyhjennä

Sijaispalvelujärjestelmästä potkua pienyrittäjän jaksamiseen


Sedu Aikuiskoulutuksen koordinoimalla Pienyrittäjien sijaispalvelujärjestelmällä tuetaan pienyrittäjiä arjen jaksamisessa sekä yritystoiminnan kehittämisessä mahdollistamalla heille vapaapäivät ja lomat. Koska yli 60 % eteläpohjalaisista yrittäjistä yrittää yksin, koskee järjestelmä heistä valtaosaa. Se soveltuu myös muutaman hengen yrityksille ja monille toimialoille, kuten muualla päin Suomessa on jo nähty. Erityisen paljon sijaisille olisi tarvetta kaupan alalla, ravintola- ja catering-aloilla, sosiaali- ja terveysalalla sekä puhdistuspalvelualalla.

Luotettavat ja joustavat sipalaiset yrittäjien avuksi jo ensi kesänä
Yrittäjänaisten keskusliiton konseptoima Sipa-valmennus alkoi maaliskuussa Seinäjoella ja mukana on 15 osallistujaa ympäri Etelä-Pohjanmaata ja usealta eri alalta. Heistä suurella osalla on yrittäjäkokemusta ja moni toimii tälläkin hetkellä itse yrittäjänä.

Yritykseen on myös mahdollista saada uutta osaamista sijaisen taitoja hyödyntämällä. Sijaisen ei tarvitse osata kaikkea eikä hänen ole tarkoitus korvata yrittäjää. Se tuskin olisi mahdollistakaan. Usein sijainen kuitenkin pystyy hoitamaan välttämättömät tehtävät yrittäjän ollessa vapaalla.

Pienyrittäjien sijaisten valmennus kestää 10 iltaa ja päättyy toukokuussa. Näin valmennetut sijaiset olisivat yrittäjien käytettävissä jo ensi kesänä. Pienyrittäjien sijaispalveluhanke on osa Sedu Aikuiskoulutuksen työelämän kehittämis- ja palvelutehtävää ja sitä rahoittavat Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus ja Sedu Aikuiskoulutus.

Lisätietoja: yrityspalvelupäällikkö Satu Ahopelto, Sedu Aikuiskoulutus, puh. 040 868 0800,
s-posti: etunimi.sukunimi@sedu.fi

ELY_keskus.JPG Yrittäjänaiset_logo_uusi.jpg SIPA.gif