Etusivu / Opiskelu / Opiskelijatarinoita / Hoiva-avustajia maakuntaan
Työvoimakoulutuksen kautta hoiva-avustajaksi

hoiva-avustajat.jpgElokuussa 2014 Sedu Aikuiskoulutuksessa käynnistyi työvoimakoulutus, jonka tavoitteena oli vastata hoiva-alan kasvavaan työvoimatarpeeseen. Koulutus oli suunnattu Etelä-Pohjanmaalla asuville maahanmuuttajille ja sen aikana suoritettiin kaksi osaa lähihoitajan tutkinnosta ja yksi osa kotityöpalvelujen ammattitutkinnosta.

Kulttuurien, kielten ja ammattien kirjoa

Koulutukseen pääsi kymmenkunta maahanmuuttajaa yli 70 hakijan joukosta. Osallistujat edustivat yhdeksää eri kansallisuutta ja he ovat asuneet Suomessa 2-16 vuotta. Ammatillisten opintojen rinnalla he opiskelivat ahkerasti myös suomen kieltä. Aiemmat ammatilliset taustat opiskelijoilla vaihtelivat ekonomista eläinlääkäriin ja parturi-kampaajasta luokanopettajaan.

Työ innostaa

Kolmetoista kuukautta tiivistahtista, tavoitteellista opiskelua suomeksi oli välillä rankkaakin ja lisähaastetta osalle toivat pitkät päivittäiset matkat. Reilun vuoden aikana oli lomaa vain yksi viikko, mutta kolme työssä oppimisjaksoa toivat mukavaa vaihtelua opiskeluun.
- Ryhmä on ollut erittäin motivoitunut ja kaikilla tuntuu olevan kirkkaana yksi tavoite ja se on kielen oppimisen lisäksi työllistyminen, kertoo vastuukouluttaja Sari Helojoki.
- Muutama työnantaja on jo löytänyt tästä joukosta sopivan tekijän tarpeeseen ja sijaisuusmahdollisuuksia ja keikkahommaakin on osalle löytynyt, Helojoki jatkaa ja lähettääkin kiitoksensa kaikille mukana olleille työpaikoille. –Palaute työnantajilta on ollut myönteistä – pieni aksentti puhekielessä saattaa vielä kuulua, mutta ymmärtämistä se ei ole haitannut, hän toteaa.

Tuoreet hoiva-avustajat ovat siis kahta tutkinnon osaa vaille valmiita lähihoitajia – toteaa aikuiskoulutuspäällikkö Tuula Seppä Sedu Aikuiskoulutuksesta. - Tällaisessa tilanteessa esimerkiksi oppisopimus voisi olla monen työnantajan mahdollisuus kouluttaa työyhteisöön juuri sopiva osaaja, hän jatkaa.