Etusivu / Oppisopimus / Opiskelijalle / Opiskelijoiden tarinoita / Rekkaa ajamaan oppisopimuksen kautta
Rekkaa ajamaan oppisopimuksen kautta

Elina.jpg-  puolihuomaamatta samalla ammatti

”Näppärä keksintö”, tuumaa Elina Jokiniemi Kauhajoelta, kun puhumme oppisopimuskoulutuksesta. ”Pysyy palkallisessa työssä ja puolihuomaamatta tulee samalla ammatti. Olen pikkutytöstä asti haaveillut ajavani rekkaa ja nyt olen unelmatyössäni. Suosittelen muillekin ammatin hankkimista oppisopimuksella”.

Jokiniemi tekee töitä kauhajokiselle Fenpower Oy:lle ja suorittaa teoriatunnit Sedu Oppisopimuksen kautta. Tänään Elina on suorittamassa perustason ammattipätevyyttä Sedu Jalasjärvellä. ”Oppisopimukseni kesto on noin kaksi vuotta ja sisältää n. 40 teoriapäivää ja loput on työssä oppimista”, sanoo Jokiniemi. ”Teoriaosuudet ovat sijoitettuna hajapäiviksi pitkin vuotta, mikä on hyvä asia, koska itse tykkään tehdä työtä enkä istua tunneilla”.

Elina - yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, metsuri ja turvealan työntekijä

Tätä ennen Jokiniemi opiskeli Koulutuskeskus Sedussa metsuriksi / metsäpalvelujen tuottajaksi. ”Koulutus kesti kolme vuotta. Ensimmäinen vuosi painottui teoriaan, mutta loput koulutuksesta oli käytännön läheistä”, sanoo Jokiniemi. ”Työtä tehtiin metsässä käyttäen moottori- ja raivaussahaa ja välillä ajettiin metsäkoneilla. Viihdyin Ähtärin Tuomarniemellä tosi hyvin, ja ensimmäiset kaksi vuotta myös asuin oppilaitoksen asuntolassa”.

Metsäala on kulkenut suvussa jo pitkään ja Elina käy metsätöissä äitinsä metsässä aina kun muilta töiltä ehtii. ”Viihdyn metsässä ja vapaa-ajan ongelmia ei todellakaan ole. Ei ole mitään parempaa tunnetta kuin se, että kun saan mennä lämpimään suihkuun, pukea kuivat vaatteet ylle ja syödä hyvin, rankan metsässä työstetyn päivän jälkeen”.

Aamulla kello kahdeksan Elina lähtee ammattipätevyystunnille. Huomenna hän taas jatkaa työtään yhdistelmäajoneuvon ratissa ja ajaen turvetta nevoilta mm. Närpiöön kasvihuoneille. Turveala on hänelle muutenkin tuttua, nevoilla on vierähtänyt useampia työpäiviä palaturvetta nostaen ja elevaattoria vetäen. Elinalta ei varmasti tule työ loppumaan - niin sinnikäs ja oman tiensä kulkija hän on!